Voi hyvinkin olla, että kirjasta tuli vähän runsas, mitä siellä on kuvattu, mutta kaikki tapahtui niin kuin siellä kerrotaan. Toki muistelmia on paljon, ja ehkä näissä voisi sanoa, että se oli normaalia elämää, mutta tämä on myös näkemys siitä, kuinka koin olemassaoloni. Mutta se ei tarkoita sitä, että syytän ketään ympäristössäni tai vastaavaa, vaan että kaikki perustuu omiin päätöksiini. Tuolloin en osannut arvioida, olivatko he oikein vai väärin, mutta vasta jälkeenpäin. 95 % ajasta päätin tehdä sen näin. Se, onko minulle kerrottu jotain, on eri kysymys. Mutta se, mikä tulee varmasti olemaan mukana elämäni loppuun asti, missä muodossa tahansa, on se, että ihminen ajattelee jotakuta toista, jolla on hahmomurha antaakseen uralleen vauhtia. Jos tuolloin faktoja, ei arvioita, olisi välitetty rahoituksesta oikeuslaitokselle, elämäni olisi luultavasti mennyt toisenlaiseen suuntaan. Vaikka tästä syystä todettaisiinkin syyllistyneeni joihinkin lakirikkomuksiin, olen vakuuttunut siitä, että olen syytön elämäni loppuun asti. Päätin suojella poikaani lähestymistapallani. Saatat nyt ajatella mitä haluat, olen päättänyt itselleni oikean tien, muuten poikani ei ehkä ole elossa tänään. En välttämättä osaa vastata, olenko tyytyväinen nykyiseen elämääni vai en, koska se on mielestäni hyvin henkilökohtainen näkökulma. Olen iloinen. Miksi? Toisaalta olemassaoloni sujuu nyt rauhallisesti päinvastoin kuin jo pystyin kokemaan, toisaalta olen erittäin iloinen, että pääsin eroon riippuvuudestani, joka oli seurannut minua yli 3 vuosikymmentä. En tiedä miten se tapahtui vuonna 2014. Oliko se korkeampi voima vai se, että olin lähempänä itsemurhaa kuin halusin myöntää itselleni. Joka tapauksessa, en kyseenalaista sitä. Ehkä koko asia, jonka annan, on kokemus, josta voi olla hyötyä jollekin toiselle. Mutta se ei tarkoita, että tuomitsisin sen, mitä olisin kokenut, ei, päinvastoin. Sillä välin kuuden vuosikymmenen aikana on varmasti ollut myös kauniita hetkiä, ja yksi muista, mitä tulee mieleen, on poikani syntymä.weiterlesen