Isoisäni Toivo Järvilehto kuoli 24.1.1947. Hän oli kuollessaan 51-vuotias, ja tuo inhimillisesti ajatellen liian varhainen lähtö tapahtui hänen omasta päätöksestään, vaikka kaikki oli ulkonaisesti hyvin. Hänellä oli virka, puoliso ja kolme jo aikuistunutta lasta, ja lisäksi minä, tyttärentytär, joka olin elänyt hänen ja mummini hoidossa syntymästäni asti. Olin kolmivuotias, kun hän kuoli, joten muistan hänet vain hämärästi. Minulle jäi kuitenkin käsikirjoitus, jonka hän oli jo lähettänyt kustantajalle, mutta jonka äitini kävi hakemassa sieltä pois. Käsikirjoitus oli pitkään mummini hallussa, ja hän luovutti sen minulle. Nyt on tullut aika julkaista nuo tarinat, joissa ihminen heikkouksineen ja vahvuuksineen heijastetaan luonnon ilmiöihin. Niissä on kauneutta, viisautta ja hymyilevää ironiaa, joka on ajatonta.weiterlesen