Tietoja kirjoittajasta Kirkkaana syysaamuna heräsin rauhan ja onnen tunteeseen, jota en ollut koskaan aiemmin kokenut. Muutamaa päivää aikaisemmin minulle oli kerrottu, että sinä päivänä Sveitsiin odotettiin tiibetiläistä mestaria, joka oli tunnettu erityisestä kyvystä tehdä itämaisen filosofian ajatukset ymmärrettäviksi länsimaalaisille. Olin päättänyt hyvästellä psykoanalyytikkoni ja opiskella tuon tiibetiläisen mestarin luona. Samana aamuna minulla oli tapaaminen analyytikkoni kanssa ja kerroin hänelle epätavallisesta kokemuksestani. Hän oli vakuuttunut siitä, että olin löytänyt "keskukseni", ja ihmetteli, miten se oli mahdollista. Arvoituksen ratkaisemiseksi hän antoi minulle neuvon meditoida. ”Juuri noin aion tehdä,” vastasin. Halusin oppia meditoimaan meditaatiomestarin kanssa enkä psykoanalyytikon ohjauksessa. Sitä ei ollut enää vaikeaa sanoa hänelle, ja noin matkat unien maailmaan loppuivat tyylikkäästi. Pian sen jälkeen tapasin tuon mestarin, hän oli Geshe Rabten. Pyysin häntä antamaan ohjeita, mihin hän ystävällisesti suostui. Joka viikko seurasin hänen selityksiään kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Hän selitti asioita, jotka olivat elämän peruskysymyksiä. Hänen puhetapansa vakuutti myös kriittisen teknikon: looginen päättely oli jokaisen ajatuksen perusta, ja arkielämän voimalliset analogiat toivat jokaisen ajatuksen kouriintuntuvan lähelle. Korkeakoulun luennot, joita kuuntelin, eivät usein olleet yhtä selkeitä ja loogisia kuin Geshen selitykset. En ollut aiemmin kuullut aiheita filosofiasta, uskonnosta tai pelkästään elämästä kuvattuna sellaisella tarkkuudella, täsmällisyydellä ja käytännöllisellä soveltuvuudella. Olin pian varma, että buddhalaisuuden opiskelu oli merkityksellisempää kuin sähkötekniikan ja päätin keskeyttää tekniset opinnot, ehkä myös taka-ajatuksena noin välttää viime vuoden opiskelulaiskuuden seuraukset. Useissa keskusteluissa vanhempien, sukulaisten ja ystävien kanssa kukaan ei voinut esittää päteviä syitä saadakseen minut jatkamaan opiskeluani. Kun kaikki lähtövalmistelut Kaukoitään oli tehty, ajattelin ilmoittaa Geshe Rabtenille päätöksestäni. Hänen vastauksensa oli yksinkertainen: insinööriopintojen suorittamisen jälkeen oli vielä riittävästi aikaa oppia, mitä ikinä halusin. Hänen persoonallisuutensa säteili sellaista rauhaa, varmuutta ja auktoriteettia, etten edes pystynyt ajattelemaan vastaväitettä. Muutaman viikon kuluttua Geshe antoi koko päivän kestäviä initiaatioita. Koska olin liian laiska menemään kylään keskipäivällä, en syönyt lounasta. Iltapäivällä kävelin luostarin ympärillä ja tulin hitaasti nälkäiseksi. Luostarin edessä oli omenapuu jossa oli kypsiä, houkuttelevia omenoita. Entinen vintiö tiesi kohta kuinka hän pystyisi tyydyttämään nälän. Geshen opetusten vaikutus oli kuitenkin jo niin tehokas, että ainakin totesin olevan sopimatonta varastaa harkitusti luostarilta. Juuri kun tämä uusi ajatus syntyi, Geshe tuli ulos ovesta ja käveli kohti minua. Hän kysyi: Oletko nälkäinen? Mene keittiöön, pyydä ruokaa! Olin täysin ällikällä lyöty, puhua nyt juuri tällä hetkellä nälästäni, sillä vain yhden lounaan puutteessa en voinut näyttää kovin nälkäiseltä. Tekniikan opintojeni suorittamisen jälkeen kaipuuni Kaukoitään oli ohi, mutta sitä suurempi oli haluni oppia tiibetin kieltä, ja Geshe Rabtenin avustuksella syventyä buddhalaisuuden salaisuuksiin. Niinpä pystyin aloittamaan suuren tiibetiläisen luostariyliopiston perinteiset opinnot samanhenkisen ryhmän kanssa. Jo tekstien ensimmäisessä luvussa loogisista keskusteluista tunsin loogisten johtopäätösten täsmällisyyden ja selkeyden huomattavasti ylittävän kaiken tähänastisen. Käytetty logiikkaa ei ollut kaavoihin suljettu kuten yliopistossa, vaan muotoiltu rakenteeltaan yksiselitteisiksi lauseiksi tutuin sanoin. Selkeän rakenteen ansiosta loogiset virheet olivat yhtä helposti tunnistettavissa kuin matemaattiset virhepäätelmät, ja kielellisesti muotoilluilla päätelmillä oli syvällinen vaikutus mieleen. Kun Geshe oli poissa pitempään, hän antoi muiden opettajien opettaa meitä. Usein yritin kaikin mahdollisin keinoin päästä monen tekstin tarkoituksen jäljille, mutten pystynyt löytämään etsimääni tosiasiallista selkeää ymmärtämystä. Eivät keskustelut eikä ulkoa opettelu tai kysymykset opetuksista johdattaneet minua tavoitteeseen. Kun tuollaisen opiskeluvaiheen jälkeen olin jälleen Geshen luona, kysyin häneltä joitakin kysymyksiä, jotka olivat jääneet ratkaisemattomiksi. Hänen vastauksensa kesti tuskin viittä minuuttia, ja viikkojen ratkaisemattomat epäselvyydet tulivat selkeiksi, helposti ymmärrettäviksi ja sopivat täydellisesti kaikkeen jo ymmärtämääni. Hitaasti ymmärsin, että vaikeimmat yhteydet olivat helposti käsitettäviä, kun ne tulivat hänen suustaan ja ettei ollut toista silloin tietämääni opettajaa, jonka sanoilla olisi likimain samanlaista vaikutusta. Myöhemmin tajusin, että kaikki Buddhan selitykset ovat ainoastaan kuvaus todellisuudesta ja että noiden selitysten tarkoituksena on ensin oppia nuo selitykset, sitten käsittää ne älyllisesti ja lopulta noiden selitysten merkitysten jäsentäminen suoralla havainnoinnilla. Voi löytyä opettajia, jotka ovat oppineet asiayhteydet, voi myös löytyä niitä, jotka ovat ymmärtäneet ne, mutta tuskin löytyy niiden oivaltanutta. Ainoastaan sellainen mestari, joka pitää ikään kuin käsissään menneisyyttä, tulevaisuutta ja nykyisyyttä, kykenee sanoin vaikuttamaan oppilaaseen kuin Geshe Rabten. Usein Geshe antoi minun kääntää opetuksiaan, vaikka tiibetini oli vieläkin huonompaa kuin saksalaiset muotoiluni. Käänsin mielelläni, koska hänen opetuksensa siirsi mieleni ponnistamatta selkeään, raikkaaseen ja sanoin kuvaamattoman iloiseen tilaan. Halusin mielelläni välittää hänen sanojensa mahdin kuuntelijoille, mutta olen aina tuntenut saaneeni kultaa ja antaneeni vähemmän eteenpäin ruostuneena rautana. Erään opetustilaisuuden päättyessä olin aivan yllättynyt nähdessäni, etten vain minä vaikuttunut syvästi Geshen puheesta, vaan myös kuuntelijat. Kaikki, mitä oli menetetty kangertelevassa käännöksessäni, näytti menneen perille kuulijoille Geshen siunauksen ja vaikutusvallan avulla, ja suureksi hämmästyksekseni saksan kieleni parani joka kuukausi. Ajan myötä olen oppinut paitsi huolellisesti seuraamaan Geshen sanoja opetuksissa, myös ottamaan vaarin hänen huomautuksistaan, vitseistään ja muista ilmaisuistaan, sillä ne osoittautuivat aina viittaavan tuleviin tapahtumiin ja paljastavan vaaroja. Kun olin tekemässä päätöksiä umpimähkään, pyysin Gesheltä neuvoa: Tästä minun pitää tehdä Mo, oli usein vastaus. Geshen Mo*) tarkoitti, että hän kertoo tulevaisuuden mahdollisuuksista ja vaaroista usein väheksyvällä huomautuksella, että kyseessä on vain hänen Monsa, jota ei pidä ottaa niin vakavasti. Kuitenkin tulevaisuus paljasti hänen olleen aina oikeassa. Tekemäni päätökset olivat varmasti vääriä, kuten olin tiennyt koko elämäni ajan. Päätökseni, jotka seurasivat Geshen neuvoa, olivat aina varmasti oikeita, ja tilanteet kehittyivät suotuisasti kaikkien mukana olleiden hyödyksi. Kaikki häneen luottavat saivat tuon kokemuksen. En voinut koskaan huomata Geshen käyttäytymisessä edes aavistusta ylimielisyydestä, en ikinä kuullut pahaa sanaa, hän ei milloinkaan tehnyt pienintäkään vihjausta olevansa jotain muuta kuin kaikki muut. Kysymyksiin erityisistä kyvyistä hän vastasi, ettei hän mitään omannut. Vuonna 1979 Geshe sai pienen koiran, joka oli Gesheen hyvin kiinnittynyt. Kerran Geshe huomautti: ”Tämä koira kärsii suuresti, kun en ole enää täällä.” Silloin Geshe oli viisikymmentäkahdeksan vuotias, ja olin aivan varma, ettei koira elä pitempään kuin Geshe. Ja viisaudessani ajattelin edelleen, Geshe ei ehkä tiedä, ettei tällaisilla pienillä eläimillä ole pitkä elämä. Vuonna 1983 kuulin Geshe-keskustelun Hänen Pyhyytensä Dalai Laman kanssa: ”Olen kahden tai kolmen vuoden mies.” Minä pelästyin tuosta lausunnosta, mutta pian unohdin sen. Samana vuonna Geshe sanoi erään kävelyn aikana: "Korkein saavutettavissa oleva elämäni pituus on kahdeksankymmentäviisi vuotta". Olin erittäin iloinen kuullessani tämän ja pyysin Gesheä pysymään niin kauan elossa. ”Ei vuoteen 1985 saakka, vaan kahdeksankymmentäviisi vuotta,” oli Geshen vastaus. Tuo tarpeeton lisäys sekoitti minua, koska ensimmäinen lausunto oli selkeä. Syksyllä 1985 diagnosoitiin Geshellä maksasyöpä, lääkärit antoivat hänelle vielä kolme kuukautta elinaikaa ja ennustivat hyvin tuskallisen kuoleman. Monet Geshen oppilaista olivat kauhistuneita ja epätoivoisia. Gesheen puolestaan uutinen ei vaikuttanut, joten lääkärit hakivat kollegoitaan esitelläkseen miehen, joka uutisen jälkeen oli yhtä iloinen ja huoleton kuin aikaisemmin. Saavutettava elinikäsi on kahdeksankymmentäviisi, joten mikä on tämä tauti, voisitteko pysyä luonamme, sanoin Geshelle, kun näin hänet uudelleen. ”Ei kahdeksankymmentäviisi, vaan kahdeksankymmentäkuusi,” hän tarkensi jälleen uudistaen hämmennykseni**). Vastoin lääkäreiden synkkiä ennustuksia, Geshellä ei näyttänyt olevan kipua lainkaan. Erään oppilaan kysymykseen, eikö hän pelkää kuolemaa, hän vastasi: ”Henkeni on paljon onnellisempi kuin sinun.” Helmikuussa 1986 kävin Geshen luona Tharpa Choelingissä. Kurkistin hänen huoneeseensa, jotten häiritsisi häntä. Muutaman tervehdyssanan jälkeen ajattelin kuulevani hänen sanovan: "Olet varmasti väsynyt matkasta, mene alas ja anna tarjota itsellesi teetä”. Halusin kääntyä ja sulkea oven, ja olin aivan yllättynyt siitä, että menin sisälle, ja Geshe selvästi halusi myös puhua kanssani. Geshen ruumis näytti hieman pienenneen. Hänen kasvoillaan oli kuitenkin sellainen säteily, että olin hänen näkemisestä aivan ihmeissäni. Tunnin ajan Geshe keskusteli kanssani samalla iloisella, vaivattomalla tavalla kuin aina ennenkin. Kolme päivää myöhemmin heräsin ja ajattelin: "Hän on vielä täällä, mutta en voi enää puhua hänen kanssaan.“ Muutamaa minuuttia myöhemmin Gonsar Rinpoche soitti ja sanoi ainoastaan: "Nyt hän on poissa.“ Geshe oli lakannut hengittämästä tuona aamuna ja viipynyt vielä päivän ja yön meditaatiossa. Kun sitten näin hänen ruumiinsa uudelleen, hän lepäsi oikealla kyljellään yhtä rauhallisena ja rentona, kuin olin nähnyt hänen usein nukkuvan. Ainoastaan hänen nenästä lähti hieno veriläikkä, merkkinä siitä, että hänen tietoisuutensa oli poistunut ruumiista. Mikään ei muistuttanut minua ruumiista, eikä minkäänlaista epämiellyttävää tuoksua ollut tunnistettavissa. Uskomaton rauha täytti lähistön. Jopa ihmiset, jotka eivät tunteneet Gesheä eivätkä tienneet tapahtumista, yllättyivät tästä rauhasta. Kun avasin Geshen kaapin muutamaa päivää myöhemmin, hänen vaatteensa olivat täynnä sanoinkuvaamatonta, makeaa, puhdasta tuoksua, jota en ollut koskaan ennen aistinut. Toisaalta minulla oli sellainen tunne, että Geshe oli nyt mennyt pois, toisaalta useiden seuraavien kuukausien aikana ajatukset Geshestä olivat selkeämpiä ja läheisimpiä kuin koskaan aiemmin. Jotain tuosta hiljaisuudesta voi myös edelleen aistia Geshen stūpassa Tashi Rabtenissa, ja tuoksu Geshen huoneessa on yhä havaittavissa. Tämä kirjoitus voi varmasti välittää jonkinlaisen käsityksen Geshen opetuksista. Jokainen, joka etsii Geshen viisautta, sen soveltamista ja laupeutta, voi aina sen uudestaan kokea hänen rakkaimmassa ja suurenmoisessa oppilaassaan Gonsar Rinpochessa. Helmut Gassner Dipl. ins. ETHweiterlesen